Valtteri Ekoluoman kesä kului lomittajana Tiedolla. Syksyllä edessä on insinööriopintojen aloitus Oulussa. Kuva Roy Viitanen

Harrastuksesta ICT-alan ammattilaiseksi

Valtteri Ekoluoma pääsi jo opiskelujen aikana tekemään alan töitä ja valmistautuminen nopeutui.

Kesällä 19-vuotta täyttänyt Valtteri Ekoluoma valmistui Raahen Porvari- ja Kauppakoulusta datanomiksi alle kolmessa vuodessa. Nuoruuden innostus tietokoneiden rakentamiseen oli alkusysäys tieto- ja viestintätekniikan opiskelujen aloittamiseen.
–Koneiden rakentaminen kiinnosti. Alkuun opiskeluissa vain laitepuolen asiat olivat kiinnostavia, mutta myöhemmin alkoi kiinnostamaan myös muun muassa ohjelmointi, Ekoluoma sanoo.

Opinnot sujuivat alkuun normaaliin tahtiin, mutta toisen vuoden kesänä oman alan työpaikka oli kimmoke opiskelujen nopeutumiseen henkilökohtaisella polulla.

–Omasta mielestä opinnot sujuivat ihan hyvin. Alkuun itsellä ehkä oli pintatietoa, mutta nopeasti labrassa hahmotti enemmän, kun päästiin rakentamaan koneita. Opiskelujen alussa löytyi yksi kaveri, jolla oli sama motivaatio kuin itsellä. Sitten tehtiin melkein kaikki näytöt ja tehtävät yhdessä, Ekoluoma lisää.

Valtteri Ekoluoma pääsi jo opintojen aikana Tiedon Raahen toimipisteeseen lomittajaksi. Samaan service desk -työhön hän meni valmistumisen jälkeen keväällä 2020.

–Nyt olen saanut enemmän vastuuta, kun olen toista kesää töissä. Ihan mukavaa työtä ja muistaa viime kesältä asioita, niin helpompaa, Ekoluoma kertoo.

Työkielinä Valtteri Ekoluoma käyttää suomea ja englantia. Työ on vuorotyötä, jossa neljänä päivänä on 12 tunnin työvuoro ja niitä seuraa kuuden päivän vapaa.

–Ihan hyvä systeemi. Työpäivinä ei paljoa vapaata jää. Jos seitsemältä tulee illalla kotiin, niin yhdeksän aikaan olen jo nukkumassa. Lähes viikon vapaa vuorojen jälkeen korvaa sitten sen, Ekoluoma sanoo.

Valtteri Ekoluoma haki keväällä jatko-opintoihin ja syksyllä 2020 hän aloittaa tieto- ja viestintätekniikan insinööriopinnot Oulun Seudun Ammattikorkeakoulussa.

Ihan pelkkää tietotekniikkaa ei Valtteri Ekoluoman elämä ole. Vapaa-ajalla kiinnostuksen kohteena ovat autot. Merkkiuskollisuutta ei varsinaisesti ole, mutta auton olisi hyvä olla saksalainen.

–Sellaiset 25-vuotiaat autot kiinnostavat. Nyt on mersu, mutta aikaisemmin oli bemareita. Autoja saa välillä korjailla ja isoveli, joka on automekaanikko, on välillä auttamassa, Ekoluoma sanoo.

Roy Viitanen