Museo

Entiseen rehtorin asuntoon, 1884 valmistuneeseen historialliseen puurakennukseen sijoittuva Raahen Porvari- ja Kauppakoulumuseo on aikamatka koulun historiaan 1970-luvun puoliväliin saakka.

Museo kertoo tarinoita ihmisistä, yhteiskunnasta, talouselämästä ja elämästä yleensä. Museon mielenkiintoisin osa on epäilemättä 1800-luvun lopusta ja 1900-luvun alusta kertovat esittelyt. Tältä ajalta on säilynyt runsaasti esineistöä, joka auttaa kävijää siirtymään ajassa runsaat 100 vuotta taaksepäin.

Lähes kaikki museon esineistä on löytynyt koulun omista varastoista. Koulumuseo esittelee paitsi monipuolisesti entisaikojen opetusvälineistöä, myös opettajanhuoneen, oppilaskunnan toimintaa sekä harjoitusmyymälän. Esineiden ohella kulkee tarina, joka alkaa entisaikojen Raahesta ja etenee koulun perustajaveljesten Johan ja Baltzar Fellmanin elämäntarinan kautta koulun historiaan.

Museo on auki sopimuksen mukaan.
Esittelyt ja tiedustelut, puh. 08 223 7900.