Aikuiskoulutustiimiin lisää tekijöitä

Published On: 21.06.2022//

Kesäterveiset Kauppakoululta!

Kiitos yhteistyöstä kevään 2022 aikana. Juhannus häämöttää ja heinäkuussa siirrymme kesän viettoon myös aikuiskoulutuksen ja opintotoimiston väen osalta. Olemme jälleen tavoitettavissa heti elokuun alusta.

Aikuiskoulutuksen toiminta on kasvanut viimeisinä vuosina ja jatkossa yhä suurempi tiimi kouluttaa yrittäjiä, esihenkilöitä, johtajia ja muita asiantuntijoita liike-elämään ja ICT-alalle. Neljä vuotta talossa työskennellyt Anssi Tossavainen kiittää kaikkia sidosryhmiä mieluisasta yhteistyöstä, ja siirtyy itse kokoaikaiseksi yrittäjäksi.

Markku Oikarinen aloitti aikuiskoulutuksen kehitysjohtajana kesäkuun alussa ja ottaa vetovastuun Kauppakoulun aikuiskoulutuksesta.  Hän tulee työskentelemään etenkin johtamisen, tuotekehitystyön ja yrittäjyyden koulutuksien parissa. Samalla Markku jatkaa myös POHTO Oy:n toimitusjohtajana.

Virpi Ahvenlampi toimii jatkossakin lähiesimiestyön ja liiketoiminnan ammattitutkintojen parissa. Toisena uutena henkilönä saamme taloon Outi Mannisen, joka aloittaa 1.8.2022 liiketoiminnan opettajana ja kouluttajana. Hän tulee vastaamaan etenkin aikuismerkonomien koulutuksista.

Haku tutkintoihin on avoinna ympäri vuoden.
Yhteydenotot osoitteeseen aikuiskoulutus@rpkk.fi

Hyvää ja aurinkoista kesää ja tervetuloa mukaan valmennuksiin syksyllä!

#maailmanparasporvarikoulu #since1882 #rpkkraahe