Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto

Hanki hyvät valmiudet lähijohtamiseen

Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto

Lähiesihenkilötyön ammattitutkinnossa opiskelet itsenäisesti verkossa ja samalla saat tukea omalta lähiesihenkilöltäsi työpaikallasi.

Voit suorittaa lähiesihenkilötyön ammattitutkinnon kokonaan verkko-opintoina.

Lähiesihenkilön valmennuksessa opiskelet itsenäisesti verkossa ja samalla saat tukea omalta lähiesihenkilöltäsi työpaikallasi.

Verkossa opiskelu mahdollistaa sinulle paikkakunnasta riippumattoman opiskelun, voit siis opiskella niin Raahessa, Oulussa, Kemissä, Kuusamossa kuin Rovaniemelläkin.

Lähiesihenkilötyön ammattitutkinnossa opit suunnittelemaan ja ohjaamaan työryhmän työskentelyä sekä perehdyttämään työntekijöitä työpaikkaan ja siellä oleviin eri tehtäviin.

Tutkinnon suorittaneella on perustiedot esihenkilötyöstä. Lähiesihenkilötyön ammattitutkinnon suorittanut voi toimia päivittäisjohtamisen tehtävissä erilaisissa toimintaympäristöissä esimerkiksi työryhmän, tiimin, osaston, palveluyksikön tai vastaavan lähiesihenkilönä tai työryhmänsä vetäjänä.

Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto (150 osaamispistettä) muodostuu pakollisesta tutkinnon osasta ja valinnaisista tutkinnon osista.

Pakollinen tutkinnon osa on Lähiesihenkilönä toimiminen (45 osaamispistettä).

Valinnaisista tutkinnon osista Perehdytyksestä vastaaminen (15 osaamispistettä) ja Työhön opastajana toimiminen (15 osaamispistettä) suoritetaan vähintään 15 osaamispistettä.

Valinnaisista tutkinnon osista Asiakassuhteista vastaaminen (30 osaamispistettä), Toiminnan tuloksellisuus (30 osaamispistettä), Henkilöstötyö (30 osaamispistettä), Toiminnan kehittäminen (30 osaamispistettä) ja Työhyvinvointi ja työturvallisuus (30 osaamispistettä) suoritetaan 60 - 90 osaamispistettä.

Lisäksi tutkintoon voi sisällyttää 0 - 30 osaamispisteen laajuisesti muita valinnaisia tutkinnon osia.

Voit tutustua tarkemmin tutkinnon rakenteeseen ja tutkinnon osien sisältöihin ePerusteet -palvelusta.

Rakennamme yhdessä sinulle henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS).

Koulutusohjelma toteutetaan täysin verkossa

  • Aikaan ja paikkaan sitomaton
  • Voit opiskella täysin omaan tahtiisi

Kenelle?
Henkilöt, jotka toimivat päivittäisjohtamisen tehtävissä erilaisissa toimintaympäristöissä esimerkiksi työryhmän, tiimin, osaston, palveluyksikön tai vastaavan lähiesihenkilönä tai tiimin vetäjänä. Tutkinnon suorittamiseksi sinun tulee päästä tekemään lähiesihenkilön työtehtäviä työpaikallasi.

Toteutus
Koulutus toteutetaan oppisopimuskoulutuksena, jolloin pääosin opitaan omien työtehtävien kautta. Tutkinnon suorittaminen edellyttää työpaikkaa. Opintojen alussa käymme aloituskeskustelun ja laadimme osallistujalle henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman. Valmennus on kokonaan verkossa. Valmennuksen kesto 1–2 vuotta.

Koulutus alkaa
Haku ja aloitukset käynnissä ympäri vuoden. Ilmoittaudu mukaan tästä

Koulutuksen hinta

Kun suoritat lähiesihenkilötyön ammattitutkinnon oppisopimuksella, koulutusohjelma on maksuton.

Lisätietoja:
Virpi Ahvenlampi
Puh. 044 065 4545
virpi.ahvenlampi@rpkk.fi

Aikuiskoulutuksen uutiskirje

Tilaamalla Raahen Porvari- ja Kauppakoulun aikuiskoulutuksen uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon muun muassa seuraavista seminaareista, ajankohtaisista koulutuksista ja liiketoimintaan liittyvistä oppaista. Uutiskirjeemme ilmestyy sähköpostiisi noin kerran kuukaudessa. Tilaus on maksuton, ja voit perua sen koska tahansa kirjeen lopussa olevasta linkistä.

Tilaa uutiskirje

* pakolliset kentät