RPKK/Päivitetty koronaohje 10.1.2022 alkaen

Published On: 22.09.2021//

Hyvä opiskelija, huoltaja tai henkilökunnan jäsen,

Raahen Porvari- ja Kauppakoulu jatkaa lähiopetuksessa valtakunnallisen suosituksen mukaisesti. Etäopetusta järjestetään, kun opettajan tai opiskelijan terveydelliset syyt tätä edellyttävät.

Oppilaitoksessa käytetään maskia henkilökunnan työturvallisuuden ja opiskelijoiden suojaamisen vuoksi! Ensisijaisen tärkeää on edelleen pestä käsiä, käyttää käsidesiä, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan.

Sairaana pitää jäädä kotiin. Koronkotitestit tehdään viranomaisten ohjeiden mukaisesti ja otetaan tarvittaessa yhteyttä infektiopolin sairaanhoitajaan. Koulualtistumisessa noudatetaan myös viranomaisten ohjeita.

Koronaepidemiaan liittyvät väliaikaiset poikkeussäännökset koulutuksen järjestämiseen ovat voimassa ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa 31.7.2022 asti.

Koronaviruksen mahdollisen leviämisen kiihtymisen tai vähenemisen vuoksi oppilaitos seuraa kokonaistilannetta ja viranomaisten ohjeita ja päivittää tarvittaessa omia ohjeistuksiaan.

KESKEISIÄ KOHTIA OHJEESTA

  • RPKK:n ohje on voimassa toistaiseksi.
  • Perustutkinto-opetus ja ohjaus tapahtuu lähiopetuksessa (opettaja/ohjaaja ilmoittaa erikseen, jos joudutaan hyödyntämään etäopetusta)
  • Oppilaitoksessa käytetään maskia henkilökunnan työturvallisuuden ja opiskelijoiden suojaamisen vuoksi.
  • Sairaana ei saa tulla oppilaitokseen. Tehdään kotitesti ja ollaan yhteydessä infektiopoliin.
  • Henkilökunnan kokouksissa hyödynnetään etäneuvotteluja.
  • Opiskelijoiden ruokailu tapahtuu porrastetusti ruokalassa.

TOIMINTA OPPILAITOKSESSA

Oppilaitoksessa kiinnitetään huomioita turvallisuus- ja hygienia-asioihin.

  • Vierailut ovat mahdollisia, mutta suositaan mahdollisuuksien mukaan etätapaamisia. Tarpeettomia vierailuja ja matkustamista vältetään edelleen.
    • Huoltajat voivat vierailla oppilaitoksessa nuoren opiskeluun liittyvien asioiden johdosta, tapaamiset voidaan järjestää käytännön syistä etänä.
    • Työpaikalla tapahtuvaa oppimista toteutetaan normaalisti, kun se sopii työpaikalle.
    • Ulkopuolisia vieraita voidaan ottaa vastaan, kun siihen on olemassa tärkeä peruste. Ensisijaisesti palaverit etänä. 
    • Peruskoululaiset voivat vierailla oppilaitoksessa etukäteen sovittuina ajankohtina.  
    • Ravintola voi järjestää erillisessä Fellman-salissa tilaisuuksia.
  • Oppilaitoksen toiminnot (opetus, ohjaus ja tuki, hyvinvointiohjaaja, erityisopettaja, opinto-ohjaaja, terveydenhoitaja, kuraattori, opintotoimisto, liikuntakerho, urheiluakatemia, Raahe Coding School, Esports) tarjotaan normaalisti lähiopetuksena tai lähipalveluina.
  • Sekä lähiopetuksen että etäopiskelun läsnäoloa seurataan.
  • Opiskelijoiden ruokailu tapahtuu porrastetusti ruokalassa. Ruokailussa noudatetaan seuraavaa porrastusta: klo 10:30 työpaikoilla olevat opiskelijat, klo 11:00 ykkösluokkalaiset ja klo 11:30 jatkavat.
  • Oppilaitoksessa noudatetaan hyvää käsi- ja yskimishygieniaa. 

Hyvä käsi- ja yskimishygienia

Tartuntariskiä alennetaan ensisijaisesti huolehtimalla hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta.

  • Yskimis- ja käsienpesu- ja turvaväliohjeita löytyy ilmoitustauluilta, WC-tiloissa ja pääovilta.

Pese käsiä vedellä ja saippualla ainakin 20 sekunnin ajan. Kädet kannattaa pestä erityisesti kun tulet ulkoa sisään, aina wc-käynnin jälkeen tai kun olet niistänyt, yskinyt tai aivastanut.

Jos et voi pestä käsiäsi, käytä alkoholipohjaista tai muuta kemikaaliviranomaisen hyväksymää käsihuuhdetta. Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi.  Yski ja aivasta kertakäyttöiseen nenäliinaan ja laita nenäliina heti roskiin. 

Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta hihaan, älä käsiisi. Vaihda kotona käsipyyhkeitä usein ja käytä kodin ulkopuolella kertakäyttöpyyhkeitä.

Pese kätesi aina

  • kun tulet ulkoa oppilaitokseen sisälle
  • ennen ruokailua
  • wc-käynnin jälkeen
  • niistämisen, yskimisen tai aivastamisen jälkeen
  • kun olet koskenut samoja pintoja kuin flunssainen henkilö.

Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi.

Käytä käsidesiä

  • kun menet ruokalaan ja tulet ruokalasta (käsidesipiste ruokalan vieressä)
  • menet luokkaan ja tulet luokasta (käsidesipisteet käytävillä)
  • olet neuvotteluhuoneessa (tiloissa omat käsidesit).

Yski oikein

  • Suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla, kun yskit tai aivastat.
  • Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi.
  • Laita käytetty nenäliina välittömästi roskiin.

Pidä turvavälit

  • pidä myös oppilaitoksessa mahdollisuuksien mukaan turvavälit (1 – 2 m)
  • opettaja ohjaa opetustilanteissa turvaväleistä.

Puhdista näppäimistöt 

Luokissa on kertakäyttöisiä puhdistusliinoja. Puhdista näppäimistöt huolellisesti liinalla ennen käyttöäsi. 

Kasvomaskien ja kasvopleksien käyttäminen

Oppilaitoksessa saa käyttää maskia tai kasvopleksiä. 

Kun käytetään kasvomaskia, on tärkeä muistaa myös ensisijaiset torjuntatoimet, kuten käsienpesu ja yskimishygienia. Kasvomaskin asettaminen ja poistaminen vaatii huolellisuutta, jottei likaantunut maski aiheuta tartuntariskiä. Maskia on aina käsiteltävä puhtailla käsillä. Kankainen kasvomaski on pidettävä puhtaana ja pestävä 60 asteisessa vedessä tai keittää viisi minuuttia kiehuvassa vedessä.

SAIRASTUMINEN JA ALTISTUMINEN

  • Kaikkien tulee seurata omaa terveyttään!
  • Kun saat flunssaoireita, et voi itse päättää, menetkö koronatestiin, sen päättää hoitaja tai lääkäri.
  • Toimit Raahessa Raahen aluesairaalan ohjeiden mukaisesti, www.ras.fi 
  • Flunssaoireisena/epäilessäsi koronaa, et saa mennä kouluterveydenhoitajamme luo, etkä tulla kouluun!

Jos olet  ollut sellaisen henkilön kanssa tekemisessä, joka on altistunut, mutta ei ole saanut oireita, jatkat normaalisti työskentelyä tai opiskelua.

Kotikaranteenin ohjeita koronaan sairastuneen altistuneelle lähikontaktille

  • Kodista et voi poistua ilman terveysviranomaisen lupaa.
  • Ulkoilu yksin tai samassa asunnossa asuvan kanssa on sallittua, mutta ulkoilun aikana tulee välttää lähikontakteja muiden kanssa.
  • Karanteenin aikana kotiin ei saa tulla vierailijoita.
  • Hoida yhteydenotot sukulaisiin, ystäviin, työpaikalle tai kouluun puhelimitse tai esim. sähköpostin välityksellä.
  • Mikäli karanteeniin määrätty on oireeton, hänen perheenjäsenensä ja lähikontaktinsa saavat liikkua vapaasti. He eivät ole karanteenissa, koska eivät ole altistuneet koronaviruksen sairastuneelle. Jos karanteenissa oleva sairastuu, hän hakeutuu testiin ja jos testi on positiivinen, niin perheenjäsenet ja lähikontaktit siirtyvät karanteeniin.
  • Noudata karanteenin aikana hyvää käsi- ja yskimishygieniaa.

Oppilaitos päivittää tätä ohjettaan tarvittaessa viranomaisohjeiden muuttuessa!

Tapani Piirala

rehtori

A-rakennus