25 huhti 2017
huhtikuu 25, 2017

Lisää pohjaa työelämään ja jatko-opintoihin

Elina Marjala on opiskellut Raahen Porvari- ja Kauppakoulussa asiakaspalvelun merkonomiopintoja lähes täyden lukuvuoden. Kauppakouluun Marjala tuli valmistuttuaan ylioppilaaksi.
– Kaupallinen ala on aina kiinnostanut ja haaveena on tulevaisuudessa tradenomin jatko-opinnot ammattikorkeakoulussa, Marjala sanoo.

Opiskelujen ohella Elina Marjala on tehnyt osa-aikatyötä Subwayssa viisi vuotta. Työkokemus on auttanut opintoja ja tietoa on voinut käyttää toiseenkin suuntaan.
– On tajunnut enemmän miksi työpaikalla tehdään asioita tietyllä tavalla, Marjala sanoo.

Opinnot ovat maistuneet 21-vuotiaalle Elina Marjalalle mainiosti. Opiskelupäivät eivät ole olleet liian pitkiä.
– Asioita on käsitelty monipuolisesti tunneilla ja mukavia opettajia. Opetus on käytännönläheistä ja paljon kysellään omakohtaisia kokemuksia, Marjala listaa positiivisia puolia. 

Viihtyvyyttä on Elina Marjalan mukaan lisännyt sopivan kokoinen ryhmä, jossa on mukana eri lähtökohdista tulleita opiskelijoita. Opinnot eivät myöskään ole vain puurtamista paperilla tai luokkatiloissa. Elina Marjalan ryhmä on ollut mukana järjestämässä muun muassa Avoimet Cvet- ja Earth Hour-tapahtumia.
– On ollut mukavaa järjestää erilaisia tapahtumia, jotka tuovat vaihtelua opiskeluun, Marjala kertoo.